Kuinka murhaaja tehdään, malli Ruotsista

Äiti vangittiin syyskuussa 2009. Lapset halusivat olla yhdessä ja sukulaisten luona, mutta tätä eivät säännöt sallineet, vaan heidät sijoitettiin samaan lastenkotiin. Oikeudenkäynti alkoi tammikuussa 2010 ja pian lapset siirrettiin yhdessä enonsa Ari Auerin huostaan.

Ensimmäisen talven aikana ehkä itse kunkinlapsista annettiin pitää omat käsityksensä murhayön tapahtumista, joka tapauksessa ristiriitaa heidän välillään ei syntynyt. Toiseksi muuttui asia kun toukokuussa äiti tuomittiin elinkaudeksi vankilaan - isän surmasta. Nyt nousi kasvattivanhempien tehtäväksi kouluttaa lapset siihen, että he eläisivät monet vuodet niin, että äitiä tavattaisiin vain vankilassa. Tämä ei kuitenkaankaan mahtunut Amandan ajatusmaailmaan. Hän oli itse nähnyt murhaajan ja muutenkin ollut mukana tapahtumassa. Äiti juoksi kerta toisensa jälkeen murhaajaa pakoon ja hän itse anoi puhelimassa poliisin apua. Amanda oli myös joutunut useita kertoja johdatteleviin kuulusteluihin, joissa hänen näkemänsä tehtiin kyseen alaiseksi.

Kasvattivanhemmat olivat heti murhan jälkeisestä aamusta lähtien sairaalassa äitiä tukemassa. Myöskin uhrit sisaret olivat paikalla, mutta sieltä he lähtivät nopeasti poliisin luo. Myöhemmin syyskuussa 2009 uhrin sisar Pirjo esitti, että sairaalassa olisi Anneli itse kertonut Amandalle, että tämä oli nähnyt murhaajan. Minna ja Ari Auer muistivat aivan toisin 2010-03-09. Amanda oli kertonut että hän oli useita kertoja käynyt olohuoneessa, mutta ei murhahuoneessa kun siellä oli lasinsiruja ja nähnyt isänsä useampaan kertaan ja myös murhaajan.

Siis sukulaisten keskuudessa oli eriäviä mielipiteitä siitä kuinka murha oli tapahtunut. Annelin sukulaiset puolustivat häntä, mutta Jukan sukulaiset vaativat hänen vaimoltaant korvauksia veljensä murhasta.

Kun sitten elinkautinen tuomio julistettiin kärjistyi uusien vanhempien tehtävä. Vaikka he olivatkin todistaneet Annelin syyttömyytä piti heidän sopeutua siihen, että lapset jäivät heille ja että lapset pitää valmentaa siihen totuuteen, että äiti on murhannut isän ja istuu nyt vankilassa elinkautensa.

Amandalle tämä ei mitenkään sopinut kun hän oli hyvin tietoinen siitä, että ulkopuolinen murhaaja oli surmannut isän ja jahdannut äitiä. Hän oli vaatinut poliisia tulemaan apuun ollessaan puhelimessa. Hän joutuikin muuttamaan takaisin lastenkotiin. Lasten välit kiristyivät koska heidän käsityksensä murhasta olivat vastakkaiset. Anneli sai tavata kaikkia lapsiaan kerran kuussa, mutta kuten hän asian ilmaisi, välit viilenivät, syliin ei saanut ottaa.

Tammikuussa 2011 kun hovioikeuden istunto alkoi vietiin lapset terapiaan, jonka tehtävänä oli valmistaa heitä elämään siitä huolimatta, että äiti on murhannut isän. Tästäkin Amanda jouduttiin sulkemaan pois kun hän väitti vastaan. Mutta muihin terapia puri. Se osoittautui vahingolliseksi kun äiti vapautettiin toukokuussa ja halusi saada lapset hoitonsa. Nyt muuttui uusien vanhempien tilanne täydellisesti. He ratkaisivat sen pitämällä lapset erillään äidistä ja muistakin sukulaiissta viemällä heidät pitkälle merimatkalle. Sillä purettiin kevään terapian tulokset videolle. Oikeastan aivan oikeaoppisesti. Käsitystä siitä, että äiti oli murhannut isän ei ollut mitään syytä äkkirynnäköllä muuttaa, vaan tilanne otettiin videolle. Auerin poika oli käyttänyt mielikuvitustaan ja sepitti tarinan kunka äiti ja Amanda olivat yhdessä surmanneet isän. Amandan mukana olo oli tietenkin välttämätöntä koska hän oli toiminnassa murhan aikana ja puhui kuten äiti ja kuten poika oli ennen äidin vangitsemista puhunut.

Asia ratkesi kun Ari Auer harkitsi mikä olisi hänelle edullista. Veisikö hän videon terapeutille hoidon jatkamiseen ja sisarelleen joka nyt oli vapaana? Siinä olisi hyvä pohja jatkaa pojan sopeutumista todellisuuteen, eikä siihen johon hän oli uskonut tammikuuhun saakka. Ari katsoi, että hänelle olis edullisempaa viedä videot syytäjälle, joka alkoi toimia tavalla, jota voisi kutsua ”lapsen hyväksikäytöksi”. Syyttäjä oli kärsinyt kirvelevän tappion hovioikeudessa ja tarvitsi nyt aineistoa, jonka avulla hän voisi saada valitusluvan korkeimmalta oikeudelta ja yrittää vie kerran ratkaist Ulvilan murha.

Tässä on pakko verrata aivan samaan tilanteeseen, johon syyttäjä Ruotsin Falunissa joutui v 1993 kun terapeutti toi hänelle tietoa murhatunnustuksista, joita hänen potilaansa Thomas Qvick oli tehnyt. Terapeutti oli jo ehtinyt käydä murhapaikalla varmistamassa, että tiedot ovat realistisia. Terapeutin ja syyttäjän yhteistyön avulla selvitettiin kahdeksan murhaa, jotka Thomas Qvick oli muka tehnyt, vaikka itse asiassa hän ei tiennyt näistä tapauksista muuta kuin mitä oli lehdistä lukenut. Viisitoista vuotta myöhemmin alkoi TV-jouranlisti Hannes Råstam lukea polisitutkimuksia ja totesi, että murhasyytöksissä ei ollut mitään muuta pohjaa kuin Thoma Qvickin ”tunnustukset”, joista hän oli saanut terapeutilta palkkioksi rajattomasti vahvoja huumeita. Qvick on nyt vapautettu murhatuomioista ja Råstamin kirja on juuri käänetty suomeksi Kuinka tehtiin sarja murhaaja (WSOY 2013)

Ulvilan surman ratkaisussa syyttäjä yrittää samaa temppua. Tosin tässä terapeutti on täysin syytön. Hän on tehnyt sen mitä traumahoidossa tarvitaan. Traumaattista tilannetta lähestytään potilaan ehdoilla. Nyt isän murha ja äidin joutuminen vankilaan ratkaistaisiin lasten mielikuvituksen avulla, mutta ei oikeudessa, kotona ja terapiassa. Syylliset ovat tässä asiassa Ari Auer ja syyttäjä, jotka vievät asian vuosikausia kestävään oikeuskäsittelyyn.

Tilanne ei kuitenkaan ole Suomessa mennyt läheskään niin pitkälle kuin Ruotsissa. Murha-oikeudenkäynti on vasta alussa ja potilaan kehittämiä syytöksiä vastustaa sekä Anneli Auer että hänen asianajajansa. Syyttäjän puolella on maksimaalinen salailu ja median varukseton tuki. Ruotsissa käsittely oli avoin ja mediassa esitettiin koko ajan käsityksiä puolesta ja vastaan.

Tässä on hyvä malli siitä objektiivisuudesta joka on dominoinut Suomen mediaa kun on ollut kysmys Anneli Auerista. Pyydän lukijoita liittämään kommenteihinsa otsikoita Suomen lehdistä

Ulvilan surma oikeudessa

Perhetragedia, joka alkoi siitä kun murhaaja rikkoi Lahti-Auer makuuhuoneen oven lasisen ikkunan joulukuun ensimmäisenä yön 2006. - on kiertänyt Suomen oikeusistuimia ilman, että ratkaisu edes häämöttää. Poliisin ratkaiseva virhe oli, että luotettiin siihen, että tällaisissa perhemurhissa tekijä löytyy perheen piiristä. Tämä pitää paikkansa silloin kun vaimo murhataan, mutta hyvin harvoin vaimo murhaa miehensä. 90 prosenttisesti ulkopuolinen murhaaja on tunkeutuu kotiin silloin kun mies murhataan. Näin kävi Ulvilan surmassa.

Murhaajan etsinnässä keskityttiin ottamaan suuri määrä DNA näytteitä. Vasta nyt kesällä 2013 huomattiin, että DNA sopi toistaiseksi tuntemattomaan poliisiin. Toinen myöhään v 2011 kesällä mielletty havainto olivat viillot uhrin hartioissa. Syyttäjä tulkitsi ne merkeiksi saatanan palvonnasta. Murhaaja oli halunnut merkitä uhrinsa vihattavaksi ihmiseksi. Saman aikaisesti syyskuussa 2011 syyttäjä löysi samat merkit myös myös kaikista Auerin lapsista.

Neljä ja puoli vuotta yritettiin kuitenkin osoittaa, että tässä tapauksessa vaimo oli murhannut miehensä, mutta ilman motiivia ja ilman todisteita. Minkäänlaista vakavaa riitaantumista ei voitu osoittaa, päinvastoin Auer-Lahti vaikutti olevan hyvin tosilleen sopiva pari. Energinen, yhteiskunnallisesti orientoitunut mies ja neljän lapsen hoitoon syventynyt vaimo, joka kuitenkin jakoi tietojaan internetissä niin, että siitä oli tulojakin. Omassa huushollissa ei siivo tainnut olla yhtä hyvä kuin neuvomisessa.

Ulvilan surman perusaineisto muodostuu Anneli ja Amanda Auerin puhutteluista, jotka syyskuussa 2009 muuttuivat kuulusteluiksi. Tämä ei kuitenkaan muuta niiden sisältöä olennaisesti koska niissä koko ajan testataan heidän kertomustaan murhayön tapahtumista. Murhaajan tuntomerkkejä sivutaan vain muutamalla kysymyksellä. Annelin ensimmäisessä puhuttelussa - murhaa seuraavana päivänä - salataan mikä oli surma-ase. Oikea kysymys olisi tienkin ollut, näitkö kirveen heilahtavan. Samaan aikaan Amandalta halutaan tietoa siitä kun hän näki isänsä pää halkaistuna. Se lukitsee Amandan muistin, eikä sillä ole mitään merkitystä murhaajan löytämisessä

Murha on jäänyt selvittämättä, mutta se johti perheen äidin pitkäaikaiseen vangitsemiseen. Näiden vuosien aikana oikeuslaitos ja media toimivat jo avoimesti osoittaakseen hänen syyllisyytensä. Hovioikeuden yksimielinen päätös kesäkuussa 2011 - vapautti Annelin jo ennen tuomion kirjoittamista. Se yllätti kaikki koska media oli toistamistaan toistanut syyttäjän käsityksiä. Poikkeuksena oli päätoimitaja Mika Lahtonen, joka oli syvällisemmin kuin kolleegat perehtynyt tapaukseen.

Lasten huostaan otto äidin vankilassa olon aikana ratkaistiin normaalin käytännön vastaisesti. Huoltajaksi tulivat äidin lähimmät sukulaiset Ari ja Minna Auer, lapseton pariskunta, jonka suhteet Jukka Lahteen olivat uskonnollisten erimielisyyksien takia kireät. Murhan ja seurausten selvittelystä tulikin näin syntyneen uusperheen sisäinen asia. Nyt oli perheen piiriin tullut toinen mies, joka tilastojen mukaan tappaa toisen miehen, ulkopuloista murhaajaa ei siis välttämättä tarvita

Vapauduttuaan Anneli vaati lapsia huostaansa, mutta ei saanut. Amandan kanssa ei ollut ongelmaa, hän ei enää asunut lasten uudessa kodissa. Kasvattivanhemmat veivät kolme nuorinta lasta pitkälle merimatkalle, josta palattiin perheen pojan videolausunto mukana. Se osoitti, että äiti oli murhaaja. Taas mentiin siihen mahdottomaan ratkaisuun - vaimo murhaa miehensä.

Ari Auer otti käsiinsä murhajutun johdon, vei näin hankkimansa videot syyttäjälle. Tämä oli vielä pohtimassa valitusta korkeimpaan oikeuteen. Kirkas yksimielinen tappio karvasteli hänen mielessään, mutta eväitä ei ollut viedä asiaa eteenpäin korkeimpaan oikeuteen.

Ari Auerin toiminnan ansiosta löytyi jonkinlainen mahdollisuus, vaikka se perustuikin Auerin pojan fantasioihin. Valitusta kannatti nyt yrittää, mutta se ei riittänyt äidin pitämiseen telkien takana. Ari Auer ei saisikaan pieniä lapsia tulot romahtaisivat. Auerin pojan tilanne tuli mahdottomaksi. Hänen olisi pitänyt muuttaa sen ihmisen luokse, jota hän syytti isänsä murhasta.

Tässä tilanteessa keksittiin todistukset lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä, samaan tapaan kun lasten huoltajuudesta avioerossa riidellään. Kesken avioeron selvittelyä tapahtuu yht äkkiä käännös kun isä onkinkin käyttänyt hyväksi omia lapsiaan. Keksikö nämä jo tarkoitukseen pyrkivät suoranaiset valheet eno vai poika vai syyttäjä ei ole tärkeää. Tärkeää oli, että syyttäjä otti nämä syytökset aseekseen Annelin pitämiseksi vankilassa. Tästä lähti liikkeelle varsinainen oikeusmurha, jota ei media suostunut käsittelemään. Mopo karkasi käsistä.

Nyt ovat sekä käräjä- että hovioikeus tuominneet Anneli Auerin vankilaan vaikka Ulvilan surman tutkimisessa ei vapauttavan tuomion jälkeen ole edetty minnekään. Väärät tuomiot syntyvät siitä, että samassa oikeudenkäynnissä ei ole käsitelty Auerin perheen surmaa ja riitaa lasten huoltajuudesta. Kiista lapsista on tämän asian keskeinen kysymys, kuuluvatko he Jukka Lahden vaimolle Annelille vai tämän veljelle Arille. Todistajina ovat vastakkain Amanda ja Auerin pienet lapset, pojan johdolla. Hovioikeus on päätynyt siihen, että Amanda valehtelee ja niin tekevät myös muut lapset, mutta että heidän puheessaan on niin paljon perää, että raskaat vankilatuomiot voidaan julistaa. Amandan todistuksen oikeus hylkää kokonaan. Hänen olisi pitänyt tunnustaa itseensä kohdistunut hyväksikäyttö, joka on tapahtunut van hänen veljensä fantasiassa.

Millä tavalla nämä todistajat valehtelevat? Amanda muistaa vain kaksi tapaamisista Jens Kukan kanssa vaikka niitä on ollut enemmän. Eikö tämä ole tavallista epämiellyttävien asioiden unohtamista? Kukkaa muut lapset syyttävät Amandaan sekaantumisesta. Amanda ei myöskään tiedä mitään rastin muotoisista viilloista, joiden arpia löytyy hänen ja toisen tyttären hartioista.  Amanda ei kuitenkaan koskaan ole viillelty eikä arpia voi olla. Tässä on siis hänne valehtelunsa.

Pojan valhelista on paljon pidempi. Ensinnäkin häntä puhuteltiin hyvin johdattelevasti syyskuussa 2009, samalla kun äiti vangittiin. Poikaa eivät johdattelut hätkähdyttäneet. Hän ei kerta kaikkiaan tiennyt murhayön tapahtumista mitään kun hän oli koko ajan huoneessaan - osittain valveilla osittain nukkui. Ikkunan rikkomiset hän kuuli, mutta vertasi niitä lautasten heittelemiseen. Tämän oman kertomuksensa hän kiisti kaksi vuotta myhemmin. Sensijaan poika keksi perättömiä tarinoita siitä kuinka Amanda ja äiti olivat yksissä tuumin tappaneet isän, äänittäneet tämän kärsimykset ja soittaneet nauhan Hätäpuhelun aikana. Nämä eivät mahdu siihen tapahtumien kuvaukseen, jonka hovioikeus on vahvistanut ja siis oikeudellisesti pelkkiä valheita.

Poika on myös kehitellyt mahdottomia tarinoita siitä kuinka Auerin perheessä Amanda, Jen Kukka ja Anneli harrastivat ryhmäseksiä asuntoyhtiön jumppasalissa. Niihin olivat muka osallistuneet sekä Kukan pojat että naapurin lapset. Siis aivan toisen luokan tarkoitushakuista valehtelua kuin Amandan lipsaukset.

Toden puhuminen on myöskin laadullisesti aivan eri luokkaa. Amanda todistaa murhayön tapahtumista tavalla jonka jo Vaasan hovioikues vahvisti todeksi. Hän kiistää hyväksikäytöt, niin itseensä kuin muihin lapsiin kohdistuvan. Hovioikeuden mukaan totta pitäisi olla pojan tarinat pornonäytöksistä taloyhtiön gymmisalissa. Oikeuden mukaan nämä tarinat ovat totta koska poika ei ole koskaan nähnyt pornoa tietokoneella, eikä hän ole voinut keksiä niitä omasta päästä. Pornokohtaukset ovat siis tosia.

Hovioikeus selostaa sen eron, joka on lasten tavoitteissa. Amandasta kirjoitetaan Näin

Amandan kertomus on tukenut lähtökohtaista olettamusta Jens Kukan ja Anneli Auerin syyttömyydestä. Muiden lasten kohdalla kysytään ”…miten todennäköisinä lasten kertomia tapahtumia voidaan pitää … Näiden todistusten tavoitteen on ollut Anneli Auerin syyttäminen niin, että heidän ei tarvitse muuttaa äidin luokse. Heillä on selvä syy valehtelemiseen, mitä Amandalla ei ole. Amandan elämä jatkuu aivan samanlaisena sanoi hän mitä tahansa. Hän todistaa valaehtoisesti mitä on tapahtunut, murhayönä ja sitten perheen elämässä murhan jälkeen. Hovioikeus on kuitenkin löytänyt motiivin Amandan valehtelulle:

Amandan haastatteluihin perustuvan psykologisen lausunnon mukaan Amanda:lla on voinut olla useita syitä olla kertomatta asioista, koska kaikella, mitä hän kertoisi, voisi olla ikäviä seurauksia joko hänelle itselleen tai jollekin hänen läheiselleen.

Mutta eikö muilla lapsilla ole pelkoa siitä, että toden puhuminen aiheuttaa ikäviä seurauksia heidän läheiselleen ja itselleen? Siis Amandan tunnoista päätellään psykologin väitteiden mukaan, vaikka oikeus kuulee Amandaa todistajana. Eivätkö pienet lapset pelkää, että jos he kertovat totuuden vihastuu heidän kasvatti isänsä, joka on tehnyt aloitteen näihin turhiin oikeudenkäynteihin. Jos lapset kertoisivat, että mitään hyväksikäyttöä ei ole tapahtunut ja pojan alkuperäinen kertomus murhaillasta pitää paikkansa - eno joutuisi vuorostaan vankilaan. Iisaksi häntä voitaisiin syyttää Jukka Lahden murhasta.

Tässä on kaksi henkilöä joiden välillä lapset joutuvat nyt tekemään valintansa. Äidin luo vai enon kotiin? Tätä asiaa ei tietenkään pitäisi ratkaista oikeudenkäynneillä, mutta Ari Auerin ansiosta niihin on nyt jouduttu. Näin syntyy ainakin suomen historian räikein okeusmurha

Siis lopuksi

Turun hovioikeus

Lääkärintutkimuksessa Amandalla oli havaittu paljon sellaisia arpia, joita hän ei ollut kyennyt selittämään ja joita hän ei kertomansa mukaan ollut itse havainnut, esimerkiksi vastaavat rastinmuotoiset arvet olkapäissään kuin C:llä, keskimmäisellä tytöllä.

Syyttäjä valitusanomus korkeimmalle oikeudelle:

Tutkimassa on tullut esille myös saatananpalvontaan viittaavia

asioita (viiltelyä, eläinten uhraamista ja muita rituaaleja). Lahden ruumiissa on kuoleman

jälkeen todettu kymmeniä pinnallisia haavoja, jotka eivät hyvin sovi Anneli Auerin esittämään

melko lyhytkestoiseen kamppailutilanteeseen Lahden ja ulkopuolisen tunkeutujan välillä.

Lisäksi Lahden molemmissa olkapäissä on nähtävissä ristiä muistuttava haavakuvio.

Pidämme mahdollisena, että myös henkirikoksessa on ollut kysymys saatananpalvonnasta.

Tätä tukee myös Lahden tuhkan ja veren käyttö edellä mainituissa

Ulvilan Hätäpuhelu vapaaseen tarkastukseen

Suomi on saanut EIT:stä moitteita kun lehdistö on tuomittu RL 24 luku 8§ perusteella kirjoittamisesta koskien yksityisasioita. Yksityisyyden suoja heittää varjonsa myöskin julkisuuteen tuomioistuimessa. Erityisen hankala on määrätä kuinka oikeudenkäynnin aineistoa voidaan antaa yleisölle, lehdistölle ja tutkijoille. Siitä säädetään lain 2007/320 § 13.

Videotallenteesta tai siihen rinnastettavasta

muusta kuva- ja äänitallenteesta tieto voidaan

kuitenkin antaa vain antamalla tallenne tuomioistuimessa

nähtäväksi, jos tiedon antaminen antaminen

muulla tavoin voisi loukata tallenteessa

esiintyvien henkilöiden yksityisyyden suojaa.

Ennen oikeudenkäyntiä tehdyt kuulustelut videoidaan, mutta niistä ei anneta kopiota vaan litterointi, jossa kuulustelija tulkitsee sanomiset. Ulvilan surman oikeuskäsittelyssä litteroinnit ovat ratkaisevissa kohdissa virheellisiä. Tästä muutama esimerkki:

• Amandaa 9v.,  kuultiin 2006-12-01 Häneltä kysyi poliisi Koskinen: Näitkö sen ulkopuolisen samalla kun isäsi kuoilleena. Litteroinnin mukaan Amanda vastasi epämääräisesti, mutta videolla nähdään, että hän pudistaa päätään ja sanoo EI.
• Annelia ja Amandaa kuultiin yhdessä 2009-10-06. Amanda väittää vastaan äidilleen: miks te sitten rikositte sen ikkunan. Litteroija on kirjoittanut: miks sä sit rikoit sen ikkunan.

Ulvilan surman uusien todistusten videot ovat kokonaan salaisia. 
Niiden litteroinnista erotellaan osa julkiseksi materiaaliksi. Siis todistus on vain osittain julkinen ja vain litteroituna.

Hallituksen perusteissa sanotaan kuitenkin (HE 2006/139 s.49), että äänitallenteista voidaan antaa kopiot.

Säännös(että kopioita ei saa antaa) koskisi ainoastaan videotallenteita ja

niihin rinnastettavia tallenteita. Sen sijaan se

ei koskisi äänitallenteita tai yksittäisiä valokuvia,

vaan niiden osalta voimassa olisi ehdotetun

1 momentin viittaussäännöksen mukaisesti

julkisuuslain 16 §:ssä säädetyt antamistavat.

Julkisuuslaki 16§

Videotallenteesta tai muusta vastaavasta tallenteesta, jolla on viranomaisen kuvaama kuulustelu tai muu tapahtuma, jossa henkilöä kuullaan, saa kuitenkin antaa kopion vain, jos tallenteessa kuultava henkilö siihen suostuu tai jos tallenteen sisältö huomioon ottaen on ilmeistä, ettei kopion antaminen johda hänen yksityisyyden suojansa loukkaamiseen

Ongelma on ratkaistavissa yksinkertaisesti tekemällä ääninauha niistä osista videotodistuksia, jotka ovat julkisia. Näin voidaan kuulla todistajan lausuma ja häntä johdattelevan kuulustelijan kysmyset.

Hätäpuhelun luovuttaminen kielletään

Ulvilan surman ainoa suoranainen dokumentti tapahtuneesta on uhrin vaimon poliisille soittama Hätäpuhelu, 4 min 18 sek. Sen tärkein todistus on se, mitä Anneli Auer hänen tyttärensä Amanda sanovat puhelimeen. Sitä ei mitenkään voi kuvata kirjallisesti koska näiden kahden henkilön hätä osoittaa mitä murhapaikalla tapahtui. Laitteisto, jolla hätäpuhelu äänitettiin on juuri tätä tarkoitusta varten tehty.

Käräjäoikeus käsitteli kahdesti tämän nauhoituksen luovuttamista kokeneelle tutkivalle journalistille Susanna Reinbothille. Ensin katsottiin, että äänitallennus on rinnastettava videoon ja siksi sitä ei luovuttettu. Sittemmin on käräjäoikeus tarkastellut asiaa yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 32 §:n valmisteluaineiston perusteella ja todennut että äänitallenne ei rinnastu videotallenteeseen. Käräjäoikeus on sitten antanut uuden perustelun sille, että Hätäpuhelua ei ole annettu tutkivan journalistin analysoitavaksi.

Kerrottu hätäkeskuspuhelu sisältää kaikissa tilanteissa arkaluonteisia tietoja henkilön terveydentilasta ja rikoksen uhrista ja kopion antaminen hätäkeskustallenteesta loukkaa käräjäoikeuden arvion mukaan rikoksen uhria ja hänen läheisiään.

Näin siis täyttyy asiakirjojen julkisudesta oikeudessa annetun lain 9§ mom 1 kohta 2 vaatimus, että asiakirja on arkaluontoinen. Mutta käräjäoikeus ei ole ottanut huomioon saman pykälän mom. 3

Edellä 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetut tiedot eivät kuitenkaan rikosasiassa ole salassa pidettäviä siltä osin kuin ne liittyvät olennaisesti syytteessä tarkoitettuun tekoon tai sen rikosoikeudelliseen arviointiin…

Hätäpuhelun ei vain liity olennaisesti Jukka Lahden murhaan ja sen rikosoikeudelliseen arviointiin, vaan se on koko käsittelyn perusta. Tästä ovat sekä syyttäjä että syytetty samaa mieltä. Käräjäoikeus tarjoa kopiota syyttäjän esittämästä litteroinnista. Joka on syyttäjän näkemys asiasta. Muitakin litterointeja on tehty, mutta niille ei ole annettu samaa merkitystä. Fakta on kuitenkin se, että äänitys kertoo kahden henkilön hädän hyvin vakuuttavasti. Se mikä taustalta kuuluu joudutaan tulkitsemaan. Tämä hätä ei näy litteroinnissa vaikka se kirjoitettaisiin suurilla punaisilla kirjasimilla.

Tämän lisäksi on otettava huomioon, että äänitystä ei ole kukaan halunnut julkistaa internetissä. Se ei missään tapauksessa ollut Susanna Reinholdh'tin tarkoitus kun hän pyysi kopiota hätäpuhelusta. Se olisi tietenkin litteroitu aivan uudelleen kaikkien niiden teknisten mentelmien avulla, jotka hänen työantajallaan Nelosmedialla on käytettävissä.

Murhajutut ovat julkisia, paitsi Ulvilan murha.

Julkisuutta oikeudenkäynneissä pohdittiin Suomessa aktiivisti vuosina 2000-2007. Tuloksena syntyi laki 2007/370. Ennen eduskunnan hyväksymistä se koki kovan käsittelyn. Aluksi tehtiin yhteistä lakia yleisiä- ja hallinto-oikeuksia varten, sitten ne erotettiin kahdeksi laiksi. Vielä eduskunta käsittelyssäkin tehtiin ratkaiseva muutos kun hallitus piti mahdollisena salata vain ”erityisen arkaluontoiset tiedot” mutta eduskunta katsoi, että riittää, että tiedot ovat vain ”arkaluontoisia”.

Lopullinen laki on hyvin monimutkainen koska jokaiseen tietoon pitää kohdistaa kolme arvosidonnaista harkinnan

1. Arvioidaan onko jokin tieto arkaluontoinen vai ei.
2. Arvioidaan vaikuttaako se olennaisesti rikosoikeudelliseen käsittelyyn.
3. Jos näiden kahden arvion jälkeen tieto on julkinen ja mutt joku osapuoli vaatii sitä salattavaksi on arvioitava aiheuttaisiko sen julkistaminen huomattavaa haittaa hänelle.

Lain merkitystä on siis tarkasteltava sen perusteella kuinka eri tuomioistuimet näitä arvoja painottavat. Oikeusministeriö kiirehti ottamaan selvää kuinka lakia on käytännössä sovelletaan. Jo lain toisen voimassaolovuoden 2009, lopussa annetut tuomiot otettiin tutkimuksen kohteeksi. Kaikkiaan oli tänä aikana anettu 6.000 päätöstä, joista 303 oli käräjäoikeudessa katsottu olevan joltakin osalta salaisia ja hovioikeudessa 153. Rikosjutuista oli noin yksi prosentti sisältänyt jonkinlaista salaamista. Näistä lähes 90 prosenttia oli seksuaalirikoksia. Murhat tai tapot oli käsitelty julkisten tietojen pohjalta, salaamista esiintyi vain muutamassa asiassa.

http://www.optula.om.fi/1330603083093

Tutkimuksen alussa todetaan että laki 2007/370 pyrki takaamaan rikosoikeuden julkisuuden ennenkaikkea yleisölle, lehdistölle, tutkijoille:

Uudistunut laki koskee pääosin oikeudenkäyntien julkisuutta suhteessa niihin henkilöihin, jotka eivät ole asianosaisia. Myös käsillä oleva raportti painottuu tähän niin sanottuun oikeudenkäynnin yleisöjulkisuuteen, jolla on tärkeä merkitys yhteiskunnassa muun muassa lainkäytön kontrolloitavuuden ja hyväksyttävyyden kannalta. Käytännön toivottiin muodostuvan sellaiseksi, että oikeudenkäynneistä salattaisiin vain se osa, jonka salassapito olisi välttämätöntä

Tutkimuksen tulos on, että päätavoitteessa onnistuttiin eriomaisesti, seksuaalirikoksia lukuun ottamatta. Lähes kaikki salailu perustuu seksuaaliasioiden arkaluontoisuuteen. Salailua esiintyy usein niin lapsiin kuin aikuisiinkin kohdistetuissa seksuaalirikoksissa (lasten 50% - aikuisten 35%).

Salailu Ulvilan murhassa

Ulvilan surmassa on käräjäoikeus pohtii juuri nyt kuinka murhajutun uusi todistusaineisto voitaisiin syyttäjän ja kolmen lapsi-todistajan vaatimuksesta salata lähes kokonaan. Perusteluksi on kuitenkin otettu 9§ eikä siis saman lain §10, joka antaa oikeudelle mahdollisuuden salata tietoja asianosaisen pyynnöstä. Ajatuksena on, että se minkä käräjäoikeus haluaa salata olisi salaista suoraan lain perusteella eikä oikeuden tarvitsisi määrätä salaamisen kohteita.

Satakunnan käräjäoikeus harkitsi murhan keskeisen todistuksen, Hätäpuhelun salaamista jo ensimmäisen oikeudenkäynnin aikana v 2010. Se tapahtui toimittaja Susanna Reinbothin pyynnöstä. Käräjäoikeus toteaa, että Hätäpuhelu sisältää uhrin vaikerrusta ja Amandan huudon

joka voisi johtaa näiden henkilöiden yksityisyyden loukkaamiseen.

Näin siis salassa pitäminen olisi mahdollista 9§ mom 2 perusteella. Käräjäoikeus jätti kuitenkin pohtimatta 9§ mom 3 vaikutusta

”…tiedot eivät kuitenkaan rikosasiassa ole salassa pidettäviä siltä osin kuin ne liittyvät olennaisesti syytteessä tarkoitettuun tekoon tai sen rikosoikeudelliseen arviointiin.”

Ulvilan surman oikeudenkäynneissä ei ollut mitään muuta todistusta, jota voitaisiin verrata Hätäpuhelun tärkeyteen rikosoikeudellisessa arvioinnissa. Tuomiota ei yksinkertaisesti voitu antaa ilman Hätäpuhelun kuuntelua. Käräjäoikeus on kuitenkin arvioinut, että puhelusta tehty litterointi ei sisällä uhrin valittelua eikä Amandan huutoa, joten se on julkinen. Tämä en tietenkään pidä paikkaansa, ei mikään lukuisista litteroinneista jätä pois näitä kahta merimerkkiä.

Käräjäoikeuden langettava päätös tukeutui juuri siihen, että poliisin Tiina Niemi todisti, että hän ei kuullut nauhalta ulkopuolisen murhaajan paikalla oloa. Hovioikeuden vapauttavassa tuomiosakin Hätäpuhelulle annettiin Aueria syyttävä merkitys. Tämä päättely rakentuu erilaisten äänien ja litterointien tarkasteluun. Niistä nousee loppupäätelmäksi, että Auer ei ollut puhelimessa ajankohtana jolloin surmanisku annettiin. Siihen mitä Auer puuhasi tämän minuutin aikana ei hovioikeus ota kantaa.

Kun Susanna Reinboth ei saanut kuunnella nauhaa, on mediassa on toisteltu poliisin asiantuntijan tekemiä litterointeja, jotka ovat muuttuneet ajan mukana. Pitkään oli yleisöllä käytettävissä vain vain nämä litteroinnit

Tilanne muuttui maaliskuussa 2012 kun KKO;n arkistossa sain kuultavakseni alkuperäisen Hätäpuhelun ja siitä tehdyn lyhennelmän, jossa olivat vain ne kohdat joissa uhrin ääni kuuluu. Saatoin omin korvin kuulla, että murhapaikalla kamppailtiin ilman, että Auer saattoi olla osapuolena. Sen minuutin aikana, jona Lahti lyötiin hengiltä Auer juoksi kaksi kertaa murhaajaa pakoon aina pihalle saakka. Hän ei mitenkään voinut murhaajaa paetessaan lyödä miestään hengiltä.

Pyysin äänitysalan asiantuntijaa, joka ei halua nimeään julkisuteen, erityisesti kuuntelemaan mitä uhrin äänistä voidaan päätellä. Hän lähetti asiasta lausunnon KKO:lle, jossa todettiin, että poliisin tekemästä litteroinnista oli ainakin kaksi kerta jätetty pois, että Lahti kutsui vaimoaan apuun, taistellessaan murhaajan kanssa. Tämä kirje kuitenkin hävitettiin KKO:ssa.

KKO on tehnyt sittemmin päätöksen, joka estää yleisöä kuulemasta hätäpuhelua muualla kuin oikeussalissa. Satakunnan käräjäoikeus on ilmoittanut, että tämä päätös on voimassa nyt kun aletaan uudelleen käsitellä murhaa. Tämä on kuitenkin mahdotonta koska Hätäpuhelua ovat monet kuulleet arkistossa ja vielä useammat ovat kirjoittaneet omia litterointeja. Tärkein näistä on blogisti ZEM työ, joka poikkeaa kokonaan siitä, mitä syyttäjä esittää litteroinnissaan.

http://www.nbl.fi/~nbl3145/ulvilatallenne.htm

Uusien todistusten salaamisesta on turha nyt keskustella kun syyttäjä on ilmoittanut tyytymättömyytensä käräjäoikeuden päätökseen. Auer suostuisi kaikkeen muuhun julkisuuteen paitsi lastensa terveyttä koskeviin lääkärin lausuntoihin. Käräjäoikeus joutuu kuitenkin harkitsemaan myöskin näiden julkistamista, koska niillä ilmeisesti on vaikutusta murhajutun käsittelyssä.

Valitusaika Vaasan hovioikeuteen päättyy 2013-07-15 ja vastavalituksen kaksi viikkoa myöhemmin. Elokuussa hovioikeus voi lähteä pohtimaan todistusten julkisuutta. Ensin sen on ilmoitettava käräjäoikeudelle voidaanko oikeudenkäynti aloittaa julkistamalla ne kohdat, joista on valitettu.

Poltetun maan taktiikka murhajutussa

Satakunnan käräjäoikeus oli aikeissa aloittaa elokuussa 2013 uuden Ulvilan surman selvittämistä viivästyttävän oikeusistunnon. Tämä on kuitenkin lykkääntynyt kun syyttäjä on ilmoittanut valittavansa käräjäoikeuden julkistamispäätöksestä Vaasan hovioikeuteen. Tässä seurataan poltetun maan taktiikkaa, joka on jo viivyttänyt Ulvilan surman tukimusta neljä vuotta. Tutkimusjohtaja Juha Joutsenlahti on käynyt täyden kierroksen käräjät-hovi-KKO-hovi-käräjät. Eräs asianajajista, Miika Hakasta on sakotettu sekä kärjäoikeudessa että hovissa - rikoksen uhrien nimen julkistamisesta. Aueria on syytetty kahdesti käräjillä ja kahdesti hovissa ja kahdesta asiasta KKO:ssa.

Jälellä on ilmeisesti saman verran. Nyt ensinnäkin Vaasan hovioikeuden julkisuuskäsittely ja siitä valitus KKO:on. Teoriassa käräjäoikeus voisi aloitta murhajutun käsitelyn, ilman että julksuudesta on päätetty, mutta hovioikeus voi sen estää, koska käräjäoikeuden päätökseen tietojen julkisuudesta haetaan salassapitoa hovioikeudessa.

Turun hovioikeudelta tulee vielä kesäkuun 2013 aikana tuomio, josta valitetaan KKO:on riippumatta lopputuloksesta. Joulukuussa 2006 alkanut poliisityö, ei siis ole päässyt vielä edes aloittamaan Jukka Lahden murhaajan etsintä. Kesällä 2012 teki Auer laajan tutkintapyynnön poliisin virheistä. Sitä tutkimusta ei ole edes vielä aloitettu.

Syksyllä 2009 Anneli Auer pidätetettiin epäiltynä miehensä surmasta ja todellisen murhajan etsiminen lopetettiin kokonaan. Neljän vuoden aikana ei kuitenkaan ole tullut julkisuuteen todisteita, jotka vahvistaisi poliisin epäilyjä Auerin syyllisyydestä.  Salaisia tietoja on vaikka millä mitalla, mutta eihän niihin voi näkemättä uskoa. Yksi on nänyt kaiken aineiston, Turun käräjäoikeuden puheenjohtaja. Hän hylkäsi salaiset todistukset lsh-jutussa ja olisi päästänyt Auerin vapaaksi.

Ulvilan surman uusi kierros on tarkoitus aloittaa samoista syytöksistä, joista Anneli Auer on jo kertaalleen tuomittu pitkässä oikeudenkäynnissä, laajan aineiston perusteella. Käräjäoikeudessa eriävän mielipiteen jättänyt tuomari totesi, että todistusaineisto ei oikeastaan anna perustaa sen paremmin syyllisyydelle kuin syyttömyydellekkään.

Samaa aineistoa tukittiin sitten kuukauden ajan Vaasan hovioikeuden istunnossa, joka yksimielisesti yhtyi käräjäoikeuden eriävään mielipiteeseen. Todistusaineiston perusteella ei Anneli Aueria voinut edes pitää vangittuna, vaan hänet vapautettiin jo ennen tuomion julistamista. Tuomiossa tarkastetaan käräjäoikeuden aineisto kriittisesti.

Tähän päättyykin Ulvilan surman käsittely julkisen aineston pohjalta. KKO palautti asian käräjäoikeuteen ja antoi sen tehtäväksi määritellä mikä on se uusi aineisto, jonka perusteella murhaa käsitellään julkisuudessa. Aineistoon liittyy muutamia vähemmän tärkeitä todistajalausuntoja, jotka ovat kaiken aikaa olleet julkisia. Pääasia on kahden Auerin lapsen puhuttelut. Pojasta on oikeudelle jätetty 196 sivua, siitä on 33 julkista, koska "nämä sivut sisältävät nyt käsiteltävänä olevaan murhaan liittyviä havaintoja tapahtumista". Tytöstä 84 sivua, joista 8 sivua liittyy nyt käsiteltävään murhaan.

Käräjäoikeus perustelee salaamista sillä, että nämä olisivat muka 9§ mukaan ”suoraan lain mukaan salassa pidettäviä” Oikeus ei määrittele minkä momentin pohjalta salassa pitoon on ryhdytty. On syytä selvittää kuinka lainsäätäjä on rikosoikeuden juttujen salaamista päätellyt:

”Lain 9 §:n 1 momentin 2 kohdassa edellytettään, että oikeudenkäynnin ja oikeudenkäyntiasiakirjan salassapidon kynnys sijoittuu korkeammalle kuin hallinnossa yleensä. Siten tiedon arkaluonteisuus sinällään ei riitä, vaan tietojen salassapito edellyttää, että henkilöä koskevat tiedot ovat enemmän arkaluonteisia kuin tavallisesti vaaditaan. ”

Auerin lasten todistuksia salatessaan käräjäoikeus mainitsee juuri sen syyn, joka on 9 § 2 momentissa. Mutta on uskomatonta, että syyttäjä olisi jättänyt oikeudelle satamäärin Auerin lapsia koskevaa ”arkaluontoista” aineistoa, jolla ei kuitenkaan ole yhteyttä Ulvilan murhan tapahtumiin. Joko nämä, yhteensä 163+86 sivua ovat tavallisia tietoja Auerin lasten yksityisasioista tai sitten ne sisätävät tietoja, joilla on vaikutusta meneillään olevaan oikeudenkäntiin.

Käräjäoikeus voi tehdä päätöksen syyllisyydestä katsomalla itse kaikki lasten videot, jotka se joutuu joka tapauksessa rinnastamaan Amandan kuulusteluihin, jotka on myös videoitu. Syyttäjä ei liitä hänen kuulustelujaan, jotka aloitettiin samaan aikaan kuin muidenkin lasten puhuttelut. Lisäksi Amanda todistaa itse, suljettujen ovien takana, siis vain tuomareille.

Syyttäjä on kuitenkin katsonut tarpeelliseksi liittää neljä psykiatrien lausuntoja, 33 sivua pojan ja 20 sivua tytön kertomuksista. Ne eivät paljasta näiden lasten terveydentilaa, eivätkä ole 9§ mom. 4 tarkoitettuja mielentilatutkimuksia. Luonnollisestikin lausunnot selvittävät murhasta annettujen tietoja todenperäisyyttä. Eikä niitä siis ole pidettävä ilman muuta salaisina kuten käräjäoikeus väittää - ilman viittausta lakiin ja asiankuuluvaan momenttiin.

Lainlaatija katsoi,

”että henkilötutkinta- ja soveltuvuusselvitysasiakirjoista ei sitä vastoin tarvita nimenomaista ja ehdotonta salassapitosäännöstä niiden esiintyessä oikeudenkäyntiasiakirjoina.”

Lopuksi on käräjäoikeus pitää neljää lääkärinlausuntoa suoraan salaisina. Taaskin ilman viittausta asiaomaiseen momenttiin. Koska syytttäjä on jättänyt ne oikeudelle murhaa koskevassa asiassa on niidenkin salaisuus perusteltava.

Näin lain laatija

”Rikosasioissa oikeudenkäyntiasiakirjat ovat lähtökohtaisesti julkisempia kuin muissa asioissa. Tätä tarkoitetaan ehdotetun pykälän 3 momentissa, jonka mukaan 1 momentin 2 kohdassa salassa pidettäviksi säädetyt arkaluonteiset tiedot henkilön yksityiselämään, terveydentilaan, vammaisuuteen tai sosiaalihuoltoon liittyvistä seikoista eivät olisi rikosasioissa salassa pidettäviä siltä osin kuin ne liittyvät olennaisesti syytteessä tarkoitettuun tekoon tai sen rikosoikeudelliseen arviointiin.”

Käräoikeudella on oikeus määrätä todistelua salassa pidettäväksi

Oikeudenkäynnistä annetun lain 10 § perusteella voi oikeus päättää todistusten salassa pitämisestä itsenäisesti, perustellen jollakin erityispiirteellä, mutta ensin on harkittava seuraavaa:

Tuomioistuin voisi tehdä oikeudenkäyntiasiakirjan julkistavan ratkaisun joko painavan

yleisen tai yksityisen edun vuoksi. Painava yleinen etu voisi olla kysymyksessä esimerkiksi silloin,

jos käsiteltävällä asialla on yhteiskunnallisesti tai muutoin huomattavia jutun ulkopuolelle ulottuvia vaikutuksia. Joissakin tilanteissa oikeudenkäyntiasiakirjan julkistamista voisi puoltaa myös painava yksityinen etu.

Siis tällä pohjalla voi oikeusistuin tehdä  julkisia salattavaksi määrätyistä tiedoista , Mutta mitkä ovat edellytykset, että oikeus voi edetä suuremman salailun suuntaan? Tästä säädetään saman lain 10§ perusteluissa:

Tuomioistuin voi asianosaisen pyynnöstä tai erityisestä syystä muutoinkin päättää, että oikeudenkäyntiasiakirja on pidettävä tarpeellisin osin salassa, jos siihen sisältyy muussa laissa salassa pidettäviksi säädettyjä tietoja, joiden julkisiksi tuleminen todennäköisesti aiheuttaisi merkittävää haittaa tai vahinkoa niille eduille, joiden suojaamiseksi salassapitovelvollisuus on säädetty.

Syyttäjät ja lasten asianajajat ovat vaatineet salassa pitämistä, mutta eivät ole kertoneet mitä haittaa julkisuudesta kullekin asianosaiselle voisi aiheutua. Anneli Auer on selvittänyt miksi salailu olisi hänen kannaltaan vahingollista. Näiden asioiden ratkaisuun voidaan palata kun todistusaineisto on käräjäoikeuden sallimissa rajoissa julkistettu - meneillään olevan valmistelun yhteydessä.

Aluksi tarvitaan kuitenkin se minimimaalinen julkisuus, johon käräjäoikeus on jo suostunut, mutta josta syyttäjä on valittanut. Sen perusteella voidaan päätellä onko uudella oikeudenkäynnillä Ulvilan surmasta sellaista yhteiskunnallista mielenkiintoa, joka estäisi käräjäoikeutta käyttämistä §10 salassapito-oikeuttaan. Siis riippuen siitä minkä reaktion syyttäjän teemojen paljastaminen ja kolmekymmentä sivua lasten lausuntoja herättää,

Nyt on taaas uusi metsäpalo sytytetty. Syyttäjä valittaa salssa pidosta Vaasan hovioikeuteen 2003-07-15 mennessä. Vastavalitus jätetään kaksi viikkoa myöhemmin. Taas kerran ollaan siinä tilanteessa, että oikeuskäsittely, joka saattaisi viedä askeleen lähemmäs ratkaisua pysäytetään

Pekka Lehtinen syyttää Järvilehtoa.

JIMtv.fi näytti 2013-02-18 "Rekonstruktio" nimisen ohjelman venesurmasta, joka oli asenteellinen. Järvilehtosta tehtiin syyllinen ilman mitään perusteluja. Hovioikeus vapautti hänet. Toimittajana oli Pekka Lehtinen. Ainostana poliisin tutkintamateriaalia oli käytetty.

Ohjelman asiatietodot ovat kauttaaltaan vanhentuneita ja jopa aivan vääriäkin. Kuinka voidaan tehdä rekonstruktio ilman, että otetaan huomioon käräjäoikeudessa ja erityisesti hovioikeudessa esiin tullut aineisto? Juuri ennen ohjelman lähettämistä ilmoitettiin, että venesurmasta on valitettu korkeimpaan oikeuteen. Ohjelman julkistamisella juuri nyt on pyrkimys vaikuttaa asian käsittelyyn KKO:ssa. Aikaisemmin on Pekka Lehtisen "Rekonstruktio" Ulvilan surmasta hyllytetty kun ei haluttu tätä vaikutusta.

Hovioikeus toteaa johtopäätöksissä:
Syytteen toteennäyttäminen voi tällaisessa tilanteessa jäädä ratkaisevasti
riippumaan siitä, onko esitutkinnassa varmistettu, että käytettävissä on
kaikki mahdollinen aineisto niin Järvilehto on kohdistetun rikosepäilyn puolesta
kuin sitä vastaan. Tutkinnassa on jäänyt esimerkiksi tarkemmin selvittämättä,
mitä syytettä vastaan tai sen puolesta puhuvaa tietoa veneen rakenteista, niiden
mitoista, korkeusasemista ja lujuuksista olisi ollut saatavissa. Veneen ja
sen rakenteiden sekä henkilöiden liikeratojen merkitys asiassa on tuotu laajemmalti esille vasta hovioikeudessa. Esitutkinnassa on pitäydytty merkityksellisiltä osin vatsan kaarevan vamman selvittelyssä. Esitutkinnan suppeus on siten toisaalta kaventanut todistelumateriaalia ja toisaalta johtanut siihen, että todistusaineisto on laajentunut huomattavasti hovioikeudessa. 

Ohjelmassa annetaan kauttaaltaan vääriä asiatietoja, että alkoholia olisi 0,17%, Hovioikeuden mukaan Järvilehdolla mitattiin 0,253% ja ystävällä 0.20% Siis Järvilehto oli vahvemmassa humalassa. Veneen nopeusmittarissa oli 58 solmua ei 40 kuten ohjelmasssa sanotaan

Käsittely käräjä- ja hovioikeudessa

Rekonstrution laadinnassa on keskeisenä julkkisjuristi jolla on vankilameriittejä. Toimittaja on tunnettu siitä, että Krp julkistaa hänen kauttaan materiaaliaan. Esimerkiksi tieto, että presidentti Putin on Krp:n salaisella rikoksesta epäiltyjen listalla tuli juuri Pekka Lehtisen kautta. Oikeudenkäyntiin liittyy mielenkiintoinen psykologien todistelu, joka ratkaisi päätöksen niin käräjä- kuin hovioikeudessakin. Julkkislääkäri Hannu Lauermaa vakuutti kärärjäoikeudessa, että Järvilehto ei voinut olla muistamatta, että hän itse ajoi venettään. Käräjäoikeudessa salattiin Krp:n asiantuntijan, juristi, psykologian tohtori Helina Häkkänen-Nyholmin päinvastainen lausunto. Hovioikeudessa hän sitten todisti, että trauma, johon joudutaan umpihumalassa vie muistin. Lauermaa muutti hovissa kantaansa ja Järvilehto vapautettiin.

Tekniset lausunnot onnettomuudesta olivat ristiriitaisia eivät antaneet lähellekään sellaista tukea syyttäjän väitteille, että Järvilehto olisi tuomittu. Luin ne huolellisesti ja vaikutelmani on, että Järvilehto ei ajanut venettä. Toisaalta se oli kuitenkin hänen veneensä.

Päätös, että ei jäädä Kaupunginhotelliin yöksi oli Järvilehdon. Tästä asiasta oli Rekonstrutiolla tärkeä pointti. Syyttäjän virhe oli, että hän yritti tehdä Järvilahdesta veneen ohjaajan. Hänen olisi pitänyt ajaa asiaa sillä pohjalla, että kenen syy oli humalaisten veneretki.

Trauma vie muistin

Hovioikeuden perusteluissa sanotaan suunnilleen seuraavaa:

Järvilehto ei muista mitään tapahtumasta. Veneen ajamisen hän kiistää. Tässä on asian ydin, tekniset lausunnot eivät sulje pois mitään vaihtoehtoa, niin varmasti, että viiden vuoden vankeustuomi voitaisiin antaa. Se puhuuko Järvilehto totta jää aivan liian kapean todistelun varaan. Kahta psykologia kuullaan. Oikeuspsykiatri Hannu Lauermaa oli käräjäoikeudessa selkeästi sitä mieltä, että Järvilehto näytteli muistamatonta, mutta hovissa hän vaan huomautti, että on ristiriita sen välillä, että Järvenpää ei muista mitään, mutta kieltää ajaneensa. Mutta kyllä Järvilehto sanoo unohtaneensa koko asian. Hän ei muista millä penkillä oli onnettomuushetkellä

Hovioikeudessa todisti siis Häkkänen. Hän on selväsanainen ja tuntee ihmisen käyttämisen trauman jälkeen. Trauman kuvaan kuuluu, että sen kohdannut ihminen hukkaa käsityksen siitä, mitä tapahtui. Järvenlehto ei siis todellakaan muista.

Hovioikeuden tuomiossa ei riittävästi turvauduta näihin todistajiin. Päätös syntyy siis itsestään, kun ei ole olemassa sellaista fyysistä näyttöä, joka poistaisi kaikki epäilyt siitä kumpi umpihumalaisista miehistä ohjasi venettä.

Eriävän mielipiteen esittänyt tuomari Lauri Vihervaara ei mainitse lainkaan Helina Häkkäsen todistusta. Hän pohtii itsekseen Järvilehdon sanomisia heti trauman jälkeen ja muotoilee uudelleen Lauerman varauksellisen johtopäätöksen näin ”että kysymys on tarkoituksenmukaisesta unohtamisesta”. Siis, että todistaja olisi itse asiassa sanonut, että Järvilehto ei halua muistaa, että hän ohjasi venettä onnettomuushetkellä. Tässä Vihervaara seuraa käräjäoikeuden linjaa. Siellä ei päätodistajaa Helina Häkkästä ei kuultu.

Yleistystä Suomen oikeuskäytäntöön

Ulvilan surmassa toimitaan tavalla, joka ei missään muussa maassa olisi mahdollista. Ehkä se johtuu hyväuskoisuudesta, josta kertoo Helinä Häkkänen-Nyholm blogissaaan.

Hän on psykologina tohtori ja juristi, joka oli Järvilehdon asiatuntijana hovioikeudessa. Siinä hänen lausunto ratkaisi asian kun syyttäjän todistaja Hannu Lauermaa väitti käräjäoikeudessa, että Järvilehto teeskenteli muistinsa menettänyttä. HHK totesi tutkimuksen osoittavan, että trauma estää sen muistamisen. Hovissa Lauermaa muutti kantansa pehmeämmäksi ja hävisi jutun

Blogissaan HHK kertoo, että Suomessa ovat syyttäjät ryhtyneet hankkimaan yksipuolisesti syyttävää aineistoa. Ulvilan surmassa syyttäjä menee vielä paljon pitemmälle. Hän yrttää syyttää yhdellä tavalla ja kun se ei onnistu sitten toisella tvalla. Keksitään jopa aivan uusi rikos, jotta voitaisiin pitää Anneli Auer telkien takana.

”Murha.info tietää kuitenkin kertoa kaiken”

Ulvilan surman käännepiste on jo muutaman päivän päässä. Kun Anneli Auer vapautetaan todistusten puutteessa lastensa seksuaalista häirintää koskevasta syytteestä, on syyttäjän löydettävä peruste sille, että hänet voidaan edelleen pitää vangittuna. Vapaalla jalalla olevan Anneli Auerin haastattalemista ei media voi välttää. Näin kaikki syyttäjän salaamat todistetiin todettaisiin traumautuneiden lasten valemuistoiksi.

Media reagoi tähän julkistamalla osia Pekka Lehtisen toimittaman hyllytetyn rekonstruktion tapahtumista Ulvilan murhapaikalla. Hyllytyksen syynä ei suinkaan ollut oikeusprosessin käynnissä olo. Pekka Lehtisen toimittamassa edellisessä rekossa käsiteltiin Järvilehdon asiaa, joka on vireillä vasta korkeimmassa oikeudessa, siis vielä keskeneräisempänä kuin Ulvilan surma. Molemmissa rekoissa on sama tavoite, torjua hovioikeuden vapauttava päätös. Todistusaineisto vääristellään rekossa syyllisyyden todistamiseksi. Molemmat rekon nimenomaan vahvistavat syytöksiä ja ohjaavat siis oikeudelista prosessia tavalla, jota oikeusvaltiossa ei sallita.

Ulvilan surma on passitettu käräjäoikeuteen "uusien todistusten" takia. Näihin ei media kuitenkaan enään usko, vaan nostaa esiin uudelleen hovioikeudessa vääriksi katsotut todistelut. Keskeisin väite on taas, että murhaajaa ei ollut paikalla joten syyllisen täytyy olla uhrin vaimo. Siitä, että poliisi onnistui nauhoittamaan murhan kulun - vaietaan koska alkuperäinen nauhoitus on tullut julkiseksi. Sitä kuuntelemalla löytyvät riittävät  merkkit murhaajan toimista.(ZEM)

Reko Ulvilan surmasta julkaistiin JIMtv:ssä ja Iltasanomissa, ei muualla. Kummassakaan ei anneta mahdollisuutta oikoa rekossa väärennettyä todistusaineistoa. Pekka Lehtinen kommnetoi Rockradiossa 12/04 pettyneenä: ”Murha.info tietää kuitenkin kertoa kaiken”

Murha.info kertoo yleensä kaiken, mutta osallistuu nyt tietojen vääristelyyn omalla tavallaan. Keskustelusta poistettiin kuusi nimimerkkiä, jotka tukeutuvat Vaasan hovioikeuden vapauttavaan aineistoon. He eivät saa kirjoittaa murha.infossa ennen kuin Turun hovioikeuden kanta Auerin lhs-syyteistä on kommentoitu mediassa. Näin kirjoittaa yksi jälellä oleva hovioikeuden puolustajaj:

Annaanna:

Tänään 7/4 on palstaa näköjään täsmäiskulla tyhjennetty Anneli Auerin syyttömyydestä vakuuttuneista. Mahdollisuuksien mukaan bannailtu. Minut, turre ja naakka sekä muutama muu vielä täytyisi jotenkin hätitistellä palstalta. Ylläpito varautunee viikolla annettavaan hovioikeuden päätökseen annetun ohjeistuksen mukaan? Miltähän taholta ohjaillaan. Samankaltainen ilmiö tapahtui syksyllä 2011 kun juuri ennen taksikuskin ja Auerin pidätyksiä palstalla poistettiin kaikki, joilla oletettiin mahdollisesti olevan jonkinlainen yhteys jompaan kumpaan pidätettyyn.

Pekka Lehtinen on rekojen lisäksi osallisena toiseen julkistukseen, jossa ei ole mitään uutta asiaa, vaan julkistaminen sinänsä johtaa toimeksiantajan toivomaan tulokseen. Se ei ehkä tässä tapuksessa ole Krp, vaan luultavasti jokin kansainvälinen toimija.

Suomessa epäiltyjen rikollisten äärimmäisen salaiseen luetteloon on kirjoitettu presidentti Vladimir Putinin nimi – rikoksesta ei ole tietoa. Tästä rekisteristä ei koskaan saada tietoa julkisuuteen koska on juuri kysymys rikosepäilyistä. Epäilyksen kohteeksi voidaan nostaa kuka tahansa. Sellaisia tietoja ei koskaan näy mediassa, sillä lehti, joka julkaisee tällaisen epäilyn syyllistyy panetteluun, jonka lähdettä ei voi kertoa. Kun lehti leimaa tunnetun henkilön rikolliseksi on vähimmäisvaatimus, että lähde kerrotaan. Lähde ei voi olla Krp:n salainen luettelo. Putin ei nosta syytettä panettelusta Suomessa.

Ulvilan surmassa syyttäjä ja poliisi ovat kerta toisensa jälkeen tuoneet julkisuuteen vääriä väitteitä, joilla pohjustetaan yleistä mielipidettä uuteen käänteeseen. Syyskuussa 2009 kun poliisi antoi tiedon, että Ulvilan surmaaja olikin uhrin oma vaimo. Näin ei suinkaan ollut, mutta yleisen mielipiteen paineen turvin saatiin Auer vangittua ja langettava tuomio oikeudessa yhdeksän kuukautta myöhemmin.

Samaa menettelyä käytettiin tasan kaksi vuotta myöhemmin. Poliisi pidätti syyskussa 2011 Anneli Auerin epäiltynä omien lastensa seksuaalisesta hyväksikäytöstä yhdessä poikaystävänsä kanssa. Väärä tieto julkisuudessa piti samanverran - yhdeksän kuukautta. Erimielinen langettava tuomio saatiin aikaiseksi, siis juuri niin kuin Ulvilan surmaa selvittäneessä käräjäoikeudessa. Tämän tuomion Turun hovioikeus purkaa 17/04

: