Kuinka murhaaja tehdään, malli Ruotsista

Äiti vangittiin syyskuussa 2009. Lapset halusivat olla yhdessä ja sukulaisten luona, mutta tätä eivät säännöt sallineet, vaan heidät sijoitettiin samaan lastenkotiin. Oikeudenkäynti alkoi tammikuussa 2010 ja pian lapset siirrettiin yhdessä enonsa Ari Auerin huostaan.

Ensimmäisen talven aikana ehkä itse kunkinlapsista annettiin pitää omat käsityksensä murhayön tapahtumista, joka tapauksessa ristiriitaa heidän välillään ei syntynyt. Toiseksi muuttui asia kun toukokuussa äiti tuomittiin elinkaudeksi vankilaan - isän surmasta. Nyt nousi kasvattivanhempien tehtäväksi kouluttaa lapset siihen, että he eläisivät monet vuodet niin, että äitiä tavattaisiin vain vankilassa. Tämä ei kuitenkaankaan mahtunut Amandan ajatusmaailmaan. Hän oli itse nähnyt murhaajan ja muutenkin ollut mukana tapahtumassa. Äiti juoksi kerta toisensa jälkeen murhaajaa pakoon ja hän itse anoi puhelimassa poliisin apua. Amanda oli myös joutunut useita kertoja johdatteleviin kuulusteluihin, joissa hänen näkemänsä tehtiin kyseen alaiseksi.

Kasvattivanhemmat olivat heti murhan jälkeisestä aamusta lähtien sairaalassa äitiä tukemassa. Myöskin uhrit sisaret olivat paikalla, mutta sieltä he lähtivät nopeasti poliisin luo. Myöhemmin syyskuussa 2009 uhrin sisar Pirjo esitti, että sairaalassa olisi Anneli itse kertonut Amandalle, että tämä oli nähnyt murhaajan. Minna ja Ari Auer muistivat aivan toisin 2010-03-09. Amanda oli kertonut että hän oli useita kertoja käynyt olohuoneessa, mutta ei murhahuoneessa kun siellä oli lasinsiruja ja nähnyt isänsä useampaan kertaan ja myös murhaajan.

Siis sukulaisten keskuudessa oli eriäviä mielipiteitä siitä kuinka murha oli tapahtunut. Annelin sukulaiset puolustivat häntä, mutta Jukan sukulaiset vaativat hänen vaimoltaant korvauksia veljensä murhasta.

Kun sitten elinkautinen tuomio julistettiin kärjistyi uusien vanhempien tehtävä. Vaikka he olivatkin todistaneet Annelin syyttömyytä piti heidän sopeutua siihen, että lapset jäivät heille ja että lapset pitää valmentaa siihen totuuteen, että äiti on murhannut isän ja istuu nyt vankilassa elinkautensa.

Amandalle tämä ei mitenkään sopinut kun hän oli hyvin tietoinen siitä, että ulkopuolinen murhaaja oli surmannut isän ja jahdannut äitiä. Hän oli vaatinut poliisia tulemaan apuun ollessaan puhelimessa. Hän joutuikin muuttamaan takaisin lastenkotiin. Lasten välit kiristyivät koska heidän käsityksensä murhasta olivat vastakkaiset. Anneli sai tavata kaikkia lapsiaan kerran kuussa, mutta kuten hän asian ilmaisi, välit viilenivät, syliin ei saanut ottaa.

Tammikuussa 2011 kun hovioikeuden istunto alkoi vietiin lapset terapiaan, jonka tehtävänä oli valmistaa heitä elämään siitä huolimatta, että äiti on murhannut isän. Tästäkin Amanda jouduttiin sulkemaan pois kun hän väitti vastaan. Mutta muihin terapia puri. Se osoittautui vahingolliseksi kun äiti vapautettiin toukokuussa ja halusi saada lapset hoitonsa. Nyt muuttui uusien vanhempien tilanne täydellisesti. He ratkaisivat sen pitämällä lapset erillään äidistä ja muistakin sukulaiissta viemällä heidät pitkälle merimatkalle. Sillä purettiin kevään terapian tulokset videolle. Oikeastan aivan oikeaoppisesti. Käsitystä siitä, että äiti oli murhannut isän ei ollut mitään syytä äkkirynnäköllä muuttaa, vaan tilanne otettiin videolle. Auerin poika oli käyttänyt mielikuvitustaan ja sepitti tarinan kunka äiti ja Amanda olivat yhdessä surmanneet isän. Amandan mukana olo oli tietenkin välttämätöntä koska hän oli toiminnassa murhan aikana ja puhui kuten äiti ja kuten poika oli ennen äidin vangitsemista puhunut.

Asia ratkesi kun Ari Auer harkitsi mikä olisi hänelle edullista. Veisikö hän videon terapeutille hoidon jatkamiseen ja sisarelleen joka nyt oli vapaana? Siinä olisi hyvä pohja jatkaa pojan sopeutumista todellisuuteen, eikä siihen johon hän oli uskonut tammikuuhun saakka. Ari katsoi, että hänelle olis edullisempaa viedä videot syytäjälle, joka alkoi toimia tavalla, jota voisi kutsua ”lapsen hyväksikäytöksi”. Syyttäjä oli kärsinyt kirvelevän tappion hovioikeudessa ja tarvitsi nyt aineistoa, jonka avulla hän voisi saada valitusluvan korkeimmalta oikeudelta ja yrittää vie kerran ratkaist Ulvilan murha.

Tässä on pakko verrata aivan samaan tilanteeseen, johon syyttäjä Ruotsin Falunissa joutui v 1993 kun terapeutti toi hänelle tietoa murhatunnustuksista, joita hänen potilaansa Thomas Qvick oli tehnyt. Terapeutti oli jo ehtinyt käydä murhapaikalla varmistamassa, että tiedot ovat realistisia. Terapeutin ja syyttäjän yhteistyön avulla selvitettiin kahdeksan murhaa, jotka Thomas Qvick oli muka tehnyt, vaikka itse asiassa hän ei tiennyt näistä tapauksista muuta kuin mitä oli lehdistä lukenut. Viisitoista vuotta myöhemmin alkoi TV-jouranlisti Hannes Råstam lukea polisitutkimuksia ja totesi, että murhasyytöksissä ei ollut mitään muuta pohjaa kuin Thoma Qvickin ”tunnustukset”, joista hän oli saanut terapeutilta palkkioksi rajattomasti vahvoja huumeita. Qvick on nyt vapautettu murhatuomioista ja Råstamin kirja on juuri käänetty suomeksi Kuinka tehtiin sarja murhaaja (WSOY 2013)

Ulvilan surman ratkaisussa syyttäjä yrittää samaa temppua. Tosin tässä terapeutti on täysin syytön. Hän on tehnyt sen mitä traumahoidossa tarvitaan. Traumaattista tilannetta lähestytään potilaan ehdoilla. Nyt isän murha ja äidin joutuminen vankilaan ratkaistaisiin lasten mielikuvituksen avulla, mutta ei oikeudessa, kotona ja terapiassa. Syylliset ovat tässä asiassa Ari Auer ja syyttäjä, jotka vievät asian vuosikausia kestävään oikeuskäsittelyyn.

Tilanne ei kuitenkaan ole Suomessa mennyt läheskään niin pitkälle kuin Ruotsissa. Murha-oikeudenkäynti on vasta alussa ja potilaan kehittämiä syytöksiä vastustaa sekä Anneli Auer että hänen asianajajansa. Syyttäjän puolella on maksimaalinen salailu ja median varukseton tuki. Ruotsissa käsittely oli avoin ja mediassa esitettiin koko ajan käsityksiä puolesta ja vastaan.

Tässä on hyvä malli siitä objektiivisuudesta joka on dominoinut Suomen mediaa kun on ollut kysmys Anneli Auerista. Pyydän lukijoita liittämään kommenteihinsa otsikoita Suomen lehdistä