tisdag 4 september 2012

Kaksi tunnustusta - kaksi oikeuslaitoksen katastrofia


Kaksi Suomessa ja Ruotsissa tunnustukseen perustuvat murhatuomiot purkautuvat rinnakkain. Suomessa Ulvilan surma tutkiminen meni harhapolulle syyskuussa 2009, kun Anneli Auer tunnusti surmanneensa miehensä perheriidan tiimellyksessä. Tunnustus piti vain vajaat kaksi viikkoa.

Ruotsissa Sture Bergwall muutti nimensä tilapäisesti Thomas Quick'iksi ja aloitti kolmenkymmenen murhan tunnustamisen kesällä 1992. Käräjäoikeudessa ehdittiin langettamaan kahdeksan tuomiota ennen kuin hän v. 2001 lopetti ketjumurhien tunnustuksen. Vuonna 2008 hän peruutti tunnustuksensa.

Kumpikaan näistä tunnustuksista ei tapahtunut sattumalta. Oikeastaan ne syntyivät kun poliisi ei saanut selville todellista murhaajaa. Ruotsissa tetsittiin murhaajia kymmenisen vuotta ennen kuin Quick'in tunnustukset alkoivat. Suomessa poliisi väsyi jo parin vuoden tuloksettomiin tutkimuksiin.

Suomessa on ilmestynyt Hannes Råstam'in kirja ”Kuinka sarjamurhaaja tehdään” Sen perustana on kaikki se mitä Quick'ia hoitaneet psykiatrit ovat kirjoittaneet sairaspäiväkirjaan ja pääterapeutti Birgitta Ståhle'n julkaisematon käsikirjoitus. Råstam on myös työn aikana keskustellut Quick'in kanssa. Tuomioiden perustelut ovat vain ne esitutkimukset, jotka on esitetty oikeudelle. Råstam on sitävastoin saanut käyttöönsä laajemman, oikeudelta salatun esitutkimusaineiston. Sillä on keskeinen merkitys.

Suomessa on neljä  kertaa tarkasteltu Annelin tunnustusta oikeudessa. Kaksi käräjäoikeuden tuomaria 2010 katsoi uhrin vaimon murhanneen miehensä ja lavastaneen tilanteen murhapaikalla sellaiseksi, että talossa oli käynyt tappaja. Näin Auerin videoiluilla tunnustuksilla annettin huomattava näyttöarvo, vaikka tuomarit toteavat, että ne eivät ole lain kirjaimen mukaisia tunnustuksia. Kolmas käräjäoikeuden tuomari päättyi vapauttavaan tuomioon. Hänen mielestään Auerin tunnustus vaikutti siihen suuntaan, että hän olisi surmannut miehensä, mutta jäljet, joita tappajasta oli jäänyt paikanpäälle kumosivat tämän vaikutelman.

Hovioikeuden yksimielisessä vapauttavassa päätöksessä todetaan tunnustuksesta, että kertomus ei ole sisältänyt sellaisia seikkoja, joista vain surmatyön tekijällä voisi olla tietoa. Auerin lausumia ei voida edes luonnehtia aidoiksi tunnustuksiksi. Oikeudenkäynti Aueria vastaan aloitettiin uudelleen syksyllä 2013, mutta silloin eivät tunnustukset enää olleet ajankohtaisia.

Quick'in tutkinnassa kiinnitettiin päähuomio huomio juuri siihen, että tiesikö syytetty jotain, jota ei oltu kerrottu lehdissä. Hänellä oli näet oikeus lähteä vankimielisairaalasta Tukholman kirjastoon - murhasta syytettynä ollen - lukemaan vanhoja sanomalehtiä. Näistä asioista Quick'in puolustajat ja syyttäjät käyvät juuri nyt kiivasta väittelyä kaikissa Ruotsin medioissa. Kiistan kohteena ei ole syyllisyys – Quick on syytön - mutta oliko kohtuullista, että mielisairasta henkilöä uskottiin kymmenen vuoden ajan.

Minun käsitykseni on, että terapeutti istutti Quickin päähän todistusaineiston, joka varmistettiin viemällä Quick kaikille kahdeksalle murhapaikalle. Asianajaja teki parhaansa saadakseen asiakkaansa tuomituksi. Käyntejä johti oikeudessa todistanut psykologi, professori Sven O Chistersson. Eivät oikeuden jäsenet voineet muuta kuin tuomita murhasta, vaikka se mahdottomalta tuntuikin

Katastrofi löytyykin aivan muualta, siitä minkä vuoksi Quick tunnusti murhia, joiden kanssa hänellä ei ollut mitään tekemistä. Tärkeintä oli että hänen mielikuvansa lapsuudesta muokattiin todellisuuden vastaiseksi. Hänen perheessään oli seitsemän lasta, kirjoittamisesta kiinnostunut isä ja perheen taloudesta tarmokkaasti huolehtinut äiti. Hänen kirjailijaveljensä Sten-Ove Bergwall kertoi nämä tosiasiat kirjassaan juuri kun Quick on oli tuomittu ensimmäisestä murhasta 1994. Hänen ei kuitenkaan annettu tavata veljeään. Tänään Quick uskoo, että hän olisi jo tällöin perunut kaikki tunnustuksensa veljelleen.

Anneli Auer sai tavata tyttärensä Amandan, joka oli mukana murhayön tapahtumissa. Hän näki murhaajan selän kun tämä pakeni talosta. Tapaaminen sai kestää vain kuusi minuuttia ja se videoitiin. Anneli Auer yritti vakuuttaa tyttärensä siitä, että hän olisi surmannut perheen isän, mutta epäonnistui. Asiat menivät päin vastoin. Kuuden minuutin tapaaminen palautti Annelin maan pinnalle. Hän kertoi tyttärelleen, että poliisit olivat vakuuttaneet hänelle, ettei asunnossa on vierasta miestä. Tyttären vastaus oli tyly, minä näin murhaajan poistuvat rikkomastaan ikkunasta. Jos hän ei ikkunaa rikkonut niin miksi te sitten teitte sen?

Tunnustuksen jälkeen ei poliisi yrittänyt varmistua siitä, että tunnustus oli todellinen. Tässä ero Ruotsin poliisin työhön on ratkaiseva. Quick'ia kuljetettiin kaikilla murhapaikoilla ja hän yritti näyttää kuinka hän oli tehnyt murha. Suomessa poliisi teki murhan rekonstruktiot – ilman murhaajaksi kuviteltua Annelia. Rekon aikana syntyneitä ääniä verrattiin hätäpuheluun, jonka Anneli soitti kun murhaaja tunkeutui asuntoon. Molemmat yritykset olivat turhia, ei väärää tunnustusta voida muuttaa oikeaksi tällaisilla toimenpiteillä

Väärä tunnustus johtaa aina poliisin työn väärille raiteille, oikea murhaaja saa olla rauhassa kun poliisi jahtaa väärän tunnustuksen tekijää. Mutta tunnustukset vaikuttavat myöskin siihen mitä tapahtuu syytetyn elämässä. Vakavimmat olivat seuraukset Auerin kohdalla. Tunnustus johti siihen, että neljän lapsen äiti suljettiin vankilaan ja lapset jaettiin kahteen erilaiseen hoitopaikkaan. Pienet lapset, poika 9, tyttäret 6 ja 4 vuotta sijoitettiin Annelin veljen perheeseen. Vanhin tyttö Amanda, joka oli nähnyt murhaajan eristettiin sisaruksistaan. Amandan tilanne ei ollut erityisen vaikea kun hän tiesi, että hänen äitinsä oli syyttömästi suljettu vankilaan. Amanda ymmärsi myös, että poliisi oli menetellyt väärin sijoittamalla urkkijan perheeseen äidin poikaystävänä. Hänen piti vain odottaa, että oikeus voittaa.

Pienten lasten johtajaksi tuli poika, jonka oli mielessään löydettävä selvitys sille, että hänen isänsä oli murhattu ja hänen äitinsä istui tästä vankilassa. Äidiltään hän oli saanut vain vähän opastusta murhayön tapahtumiin. Hän kertoi vähäiset tietonsa kun äiti oli vielä vapaalla jalalla, mutta kuitenkin jo murhasta epäiltynä. Amandaa ja poikaa kuultiin peräkkäin 2009-09-14. Heidän kertomuksensa vastasivat toisiaan, mutta poika oli ollut lastenhuoneessa kun taas Amanda pyöri äitinsä ympärillä. Hän näki myös murhatun isänsä makuuhuoneen lattialla ja kirkaisi kauhusta hätäpuhelun aikana.

Eno todisti oikeudessa sisarensa puolesta ja tämä vapautettiin kesän alussa 2011. Silloin nousi ongelmaksi, kuinka poika kohtaisi äitinsä, josta hän tiesi vain sen, että tämä oli vangittuna isän murhasta. Eno vei pienet lapset merimatkalle. Siellä syntyi videonauha, jossa poika oli ratkaissut ongelman satujen avulla. Sadussa äiti oli saatanan palvoja joka uhrasi isän osana rituaaleja. Sadun mukaan Amanda oli mukana murhassa. Äiti ja tytär olivat nauhoittaneet isän kuolinhuudot ja soittaneet ne hätäpuhelun aikana. Äiti olisi pitänyt jättää vankilaan niin, että hän ei voi päästä tappamaan kasvatusvanhempia ja lasten papukaijakin oli vaarassa.

Hovioikeus 2011 vapautti Annelin jo kuukautta ennen kuin tuomio julistettiin. Nyt tarvittiin uusia todisteita äidin pitämiseksi vangittuna. Pojan tarinoihin tuli mukaan syytteet seksuaalisesta häirinnästä. Sadussa tarvittiin myös miesraiskaaja. Roolin sai äidin lyhytaikainen poikaystävä Jens Kukka. Tällä perusteella syyttäjä vaati ja sai kummatkin vangituksi.

Pitkään etsittiin todisteita seksuaalisesti häirinnästä, lasten satujen todenperäisyyttä jäivät vahvistamaan psykologit  ja eräs lääkäri. Käräjäoikeudessa kaksi naistuomaria uskoi satuihin ja tuomitsi Annelin seitsemäksi vuodeksi ja Jens Kukan kymmeneksi vuodeksi vankeuteen. Oikeuden puheenjohtaja halusi vapauttaa molemmat, mutta hävisi äänestyksessä.

Yhteinen ongelma Quick'ille ja Auerille on vapauden riisto. Murhista ei ole todisteita, mutta asiaa käsitellään laajalti mediassa. Ruotsissa keskustelu suuntautuu kahdeksan murhan yksityiskohtiin. Oliko todella niin, että Quick'in tunnustuksiin sisältyi sellaista tietoa jota vain murhaajalla saattoi olla? Tämä on mahdoton keskustelu kun Quick on telkien takana eikä voi kertoa mistä hän keksi yksityiskohdat, jotka vahvistivat hänen tunnustuksensa todeksi. Asia lieventää kuitenkin se, että kaikki aineisto asiasta on käytettävissä, jopa Quicki'in lääkärin päiväkirjat, jotka yleensä pidetään salassa.

Auer on auliisti kertonut tuntemuksistaan ja niistä poikansa kertomista saduista, joiden perusteella hänelle on annettu pitkä vankeustuomio - aivan uudessa asiassa. Syyttäjä on käyttänyt myös pojan tarinoita perusteluna sille, että Ulvilan murha pitäisi käsitellä vielä uudelleen, nyt lasten satujen perusteella.

Syyttäjä sai korkeimmalta oikeudelta mitä halusi. Ulvilan murhasta käytiin vielä uusi kierros, jonka tuloksena Anneli vapautettiin, tosin vain 2-1 hovioikeudessa ja siis KKO on vielä tarkastamatta. Tässä ei kuitenkaan Annelin tunnustus enää ollut vaikuttamassa. Itse asiassa toistettiin 2010-2011 käydyt oikeudenkäynnit miinus tunnustus. Mitään uutta aineistoa ei syyttäjä tuonut oikeussaliin.


Q muuttui takaisin Sture Bergwalliksi ja hänet vapautettiin kaikista murhasyytöksistä. Oikeastaan syynä oli tunnustusten peruuttaminen, mutta julkisuudessa tarkastettiin perusteellisesti se näyttö, jonka varassa kahdeksan tuomiota oli annettu. Syyttäjää joka olisi aloittanut uudelleen syyttämään SB ei Ruotsista löytynyt. Tämä ei kuitenkaan auttanut SB vapauteen. Hänet pidettiin vankimielisairaalassa tuomioiden peruuttamisesta välittämättä. Sen verran on SB tuomiot lievennetty, että v 2014 lähtien hän saa olla vapaan, mutta vankimielisairaalan tiukassa valvonnassa. Verikoe pitää antaa viikoittain. Kerran verikoe hukkui jonnekin ja SB istui kalterien takana viikon odottamassa asian selviämistä.

Tapauksista on tehty dokumenttifilmit, jotka saa minulta kun pyytää. Ruotsalaisessa filmissä on suomalainen teksti, suomalaisessa dokumentissa on saksalainen teksti





2 kommentarer:

  1. Nimimwerkki Anijatta/murha.info

    isotalo on nyt kyllä tehnyt tutkimuksensa niin puutteellisella tietopohjalla. Hän vetää johtopäätöksiä jotka ovat täysin kumottavissa datan perusteella.
    Mielenkiintoista on että hän löytää yhteneväisyyksiä ja vertaa Auerin tapausta Thomas Quickin tapaukseen.
    Quick/Bergwall on ollut nuoruudestaan erilaisten aineiden väärinkäyttäjä, imppaaja. Hän on sairaalassa työskennellessään käyttänyt hyväkseen seksuaalisesti neljää siellä hoidossa ollutta poikalasta, josta hänet on tuomittu suljettuun psykiatriseen hoitoon. Kun hän on vapautunut on hän alkoholin ja erinäisten muiden aineiden vaikutuksen alaisena tehnyt puukotuksen, jonka vuoksi hänet on suljettu uudestaan mielisairaalaan. Murhien tunnustukset ovat syntyneet täällä psykoterapiassa vahvan lääkityksen alaisena.
    Auerilla ei tietääkseni ole ollut ennen Ulvilan tapausta minkäänlaisia tuomioita ja vanhan vaasan mukaan olisi hän mieleltään terve.
    Ainut yhdistävä tekijä näiden kahden välillä on pedofiilia tuomiot.
    Quick on ns. tunnustanut kaikki pimeät hänelle entuudestaan tuntemattomien henkilöiden murhat. Auer taas vain oman aviomiehensä. Quickia vastaan ei ole todisteita eikä edes voida sitoa häntä murhapaikalle. Auer on kiistattomasti ollut murhapaikalla fyysisesti läsnä.
    Sisotalo voi lukea litteroinnit tunnustuksista, jotka Auer on allekirjoittanut. Auer ja asianajajansa Manner ovat hyväksyneet kuulustelut ilman Mannerin läsnäoloa.

    SvaraRadera
  2. Nimimerkki Jokuvaan /Murha.info
    Anneli Auerin tunnustus ei syntynyt puristamalla eikä se vastaa millään tavalla tapaus Qvickin ´tunnustuksia´. Qvickin tapauksessa kyseessä on (ainakin joihinkin) surmiin teknisin todistein sidotun murhaajan ketjutunnustus, jossa hän on (palkinnon toivossa?) tunnustanut useampia murhia, kuin mihin hänen on todistein pystytty todistamaan olevan syyllinen.

    Auer toisti Ulvilan surmaa koskevan tunnustuksensa useana päivänä, luki kuvauksistaan tehdyt litteroinnit ja teki niihin tarkennuksia. Palkkioksi hänelle ei luvattu makeisia, tuomion alenemista, lasten lisätapaamisia eikä muutakaan hämäräperäistä ´palkintoa´. Hän esitti surmatyölle uskottavia motiiveja (mm. aliarvostuksen, vanhimman lapsen kohtelun, premenstruaalisyndrooman ja molempien - sekä uhrin että hänen - sekaisin menemisen).

    Mikäli tunnustus olisi syntynyt johdattelun ja painostuksen tuloksena, se EI olisi sisältänyt niin yksityiskohtaista tietoa tunnekuvauksineen. Painostustilanteessa Auer olisi voinut rationalisoida tilanteen päässään; ts. selittää tilanteen jollakin kuvitteellisella tarinankululla, mutta hän tuskin olisi KERTONUT NÄITÄ KUVITTEELLISIA YKSITYISKOHTIA POLIISILLE TOTENA, vaan tyytynyt ilmaisemaan, että ´minun se on täytynyt olla, vaikkei minulla ei olekaan asiasta MITÄÄN muistikuvia´. Nyt muistikuvia oli lukuisia - ja ne liittyivät surmaan johtaneisiin keskusteluihin, tapahtumiin ja tunnekuviin sekä kenkiin, veitseen ja vasaraan.

    Poliisin karkeimmat virheet olivat surmapaikan eristyksen pettäminen sekä riittämätön teknisten todisteiden keruu ja inventointi. Kuulustelutilanteita ja etp-materiaalia koskevat epäselvyydet on tutkittava, mutta poliisin tekemät mahdolliset muotovirheet (joiden osalta ei ole vielä tehty edes päätöstä tutkinnan aloittamisesta) eivät poista vastaajan syyllisyyttä.

    Perheviikkolehti ´Apu´ tähtää (täysin ymmärrettävästi) myynnin edistämiseen - ei Anneli Auerin ´auttamiseen´.

    SvaraRadera