söndag 15 juli 2012

Saatananpalvonta on uusi motiivi

Korkein oikeus on aloittanut pohdinnan siitä onko syyttäjä tuonut esiin uutta tietoa, joka voisi antaa aiheen palata hovioikeuteen. Syyttäjä on KKO:lle jättämässään kirjelmässä antanut kaksi aivan uutta motivia sille, että Anneli Auer on murhannut miehensä Jukka Lahden. Ensinnäkin he ovat muka olleet riitaisa pari. Tätä asia tutkittiin perusteellisesti tuoreeltaan heti murhan jäkeen. Omaisilta kysyttiin. Kaikki kuvasivat parin hyvin yhdessä viihtyväksi. He olivat kovin erilaisia ihmisiä, jotka olivat löytäneet yhteisen sävelen. Jukka oli ulospäin suuntautuva, Anneli vetäytyi taka-ajalle.
Samat kuulustelut toisettiin 2009 kun Annelia syytetttin murhasta, sama tulos. Ainoa poikkeus oli naapurin miehen kertomus, että hänne tyttärensä oli kuullut Amandalta avioeron olevan tulossa. Amanda kiistää tällaista puhuneensa ja mikä pahinta oikeuden istunnon aikana naapuriperheen vaimo ilmoitti aivan päinvastaisesta. Tämän asian takia ei ole syytä palata hovioikeuteen.


Syyttäjä on antanut hyvin vähän todistusaineistoa siitä, että Anneli Auer harjoittaisi saatanan palvontaa. Viiden sivun verran on Kalevi Ahorinta kertonut yleisiä asioita saatananpalvonnasta. Varsinainen todistelu käsittää vastaukset kahteen kysymykseen, jotka on tehty kun asiantuntijalle on näytetty valokuvia Jukka Lahden haavoista.

Syyttäjällä on runsaasti uutta todistusaineistoa, joista hän avaa osittain Annelin pojan väitteen, että isän kuolema oli nauhoitettu ja nauha soitettu hätäpuhelun aikana poliisin kuultavaksi. Tämä todistelu joudutaan panemaan vastakkain Amandan murhayönä tekemien havaintojen kanssa. Toisaalta on poika myös antanut Amandan tapaisen lausunnon silloin kun hänen äitinsä vangittiin. Siis todistelussa ei syyttäjällä on ole puolellaan muuta kuin paperin määrä, 2.000 sivua.

Nyt on aivan uusi motiivi on tuotu esille. Kalevi Ahorinna asiantuntemuksen voi KKO helposti tarkistaa kun ne symboolit, jotka liittävät Ulvilan surman rituaaleihin ovat varsin vähäiset ja akateemisten tutkijoiden tarkistettavissa.


1 kommentar:

  1. Arvoisa blogisti,

    Olen alun alkaen seurannut tätä Anneli Auerin juttua ja lähinnä siis, vain (median varassa). On kuitenkin käynyt selville se, että koko "kaava", millä syyttäjäkollegio on liikkeellä "saatananpalvonta ym, sekä se, että äiti ja tytär 9 v. tekohetkellä" olisivat yhteistuumin ja *sopimuksella* tappaneet aviomiehen/isän on järkyttävä ja sula mahdottomuus kaikkinensa (tekninen tutkinta, Juha Joutsenlahden huomiot tutkinnanjohtajana ja todistajana). Olisihan nyt sentään täysin järjetön ajatuskin, että murhaa ihmisen harkitusti ja "yhteistuumin* kymmenillä veitseniskuin ja vielä ennalta nauhoittaisi hälytyskeskukselle menevän hätäpuhelun?

    Paljon helpompia tapoja toiselta hengen riistämiseen olisi ollut käytettävissä, kuin näin älytön, joka ei mielestäni toimi edes teoriatasolla semminkin mikäli ei tarkoituksena ole kiinni jääminen?

    Tuo hätäkeskuksen CD oli ulkopuolisen ja riippumattoman tutkijan taholta todettukin väärennökseksi (poliisi/syyttäjä), siis litterointi ja paperiversio (purku) hätäkeskuksen puhelusta. En pidä edes outona sitä, että epätoivoisesti VKSV on lähtenyt nyt liki 5 vuotta aikaa kuluneena hiillostamaan/leimaamaan Juha Joutsenlahtea, joka oli tapauksen tutkinnanjohtaja ja jonka tutkinnan siirtopyynnön KRP:lle - poliisiylijohtaja Mikko Paatero tyrmäsi! Liekö tuohon syynä Paateron henkilökohtaiset huonot suhteet KRP:n, joka aikoinaan tutki mm. Paateron "ylonopeusasiaa", kun vielä toimi Länsi-Suomen läänin poliisipäällikkönä. Aikaa ennen ylijohtajuutta!

    Poliisylijohtajahan oli se "kaukaa viisas", joka täysin keskeneräisenä meni ja huusi maailmalle jutun olleen selvitetty, vaikkei tekijää oltu tavoitettu. Sivistysvaltiossa tälläisestä munaamisesta vaihtuisi kyseinen virka hieman maltimmisemmalle piällysmiehelle tai naiselle.

    No, kuitenkin asiassa on tehty tutkinnallisia virheita rikospaikka/johdattelevat kuulustelut, sekä "puhuttelut". Väitetty tunnistaminen murtuneena ilman avustajaa, joka on jo sinänsä törkeä virhe murhaepäilyn kyseessä ollen! Vielä päälle tähän syyttäjien toistuvat ja tarkoitushakuiset (leimaavat) uutisoinnit julkisuuteen asian olleen keskeneräinen eli (hakemus/kannevaiheessa KKO).

    Mikäli meillä olisi aito ja todellinen toimiva demokratia, niin oikeuskansleri olisi jo ottanut tämän asian pöydälleen ja käynnistänyt tutkinnan poliisin, sekä syyttäjien menettelystä!

    Olisi toivottavaa, että tämä tapaus saisi kansainvälisessä mediassa huomiota osakseen, sillä kotokutoinen on ollut leimaavaa ja puolueellista ja vasta aivan viimeaikoina on tapaukseen kiinnittänyt muutama media objektiivisesti ja asiallista huomiotaan mm. HS (kuukausiliite) ja YLE:n A-Studin, sekä muutama muu.

    Usko ja luulen, että tämän asian ympärillä pitää tapahtua Helvetinmoinen älämölö ja ulkomailta, että Anneli saa oikeutta osakseen ja tuomioistuin laitos "paineen alla" toimisi aidon riippumattomasti, puolueettomasti ja jakaisi oikeamielisiä ratkaisuja (lakiin ja oikeuskäytäntöön) riippuen ja unohtamatta euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisulinjaa ja kansallista velvoittavuutta EIT:n edessä!

    Seksuaalirikosepäilyt ja lainvoimaa vailla oleva tuomio on järisyttävä - puutteellisine selosteineen ym. Kysynkin vain, että "korpapuusti vai mikä" maksoi tuon 7 vuoden ehdottoman vankilatuomion Annelille? Toivottavaa olisi, että Turun hovioikeus tapausta käsitellessään avaisi oikeussalia niin laajalti kuin voimassa olevan lainsäädännön valossa on mahdollista, sillä vain riittävän avoin ja julkinen käsittely voi vapauttaa kansalaiset luottamaan oikeudenkäytön laillisuuteen ja asiallisuuteen ko. tapauksessa, sillä miljoona suomalaista vähintään, pitää Anneli Auerin tuomiota "tilattuna (KKO) ja laittomana", siis joutunut oikeusmurhan uhriksi, niin kuin erkkikin kymmeniä kertoja 30 vuotisella *urallaan*..

    Voimia kaikille ja erityisesti Annelille sinne Saramäkeen!

    SvaraRadera