Joulukirje Annelille

Tästä se alkoi. Taustalla on yksityisen ihmisten auttaminen kun viranomainen vainoaa. Joulukuussa 2011 annettiin Anneli Auerille puhumiskielto koska hänet oli vangittu syytöksistä, joita hän piti perättöminä. Tämä artikkeli julkaistiin puheenvuorona Uusisuomi blogissani. Siihen annettiin monta kommentia, mutta tämä jäi mieleen. 

Matti Jalagin:

Tämä saattaa ilmaisun vapauteen tottuneen silmiin näyttää hassulta, mutta kiitän Teitä, Seppo Isotalo, poikkeuksellisen rohkeasta kirjoituksesta. Suomessa.

Näin kirjoitin
Väkivalta on raskainta silloin kun se tulee viranomaisten toimista. Ruotsissa on v. 2003 lähtien sairaseläkkeitä myönnetty aina vaan vähemmän. Nykyisin vain joka kymmenes työkykynsä menettänyt saa sairaseläkkeen. Niitä myönnettiin v 2003 73.000 ja tänä vuonna vajaat 7.000. Pahinta on se, että v 2010 alettiin ottaa pois jo myönnettyjä sairaseläkkeitä. Näitä ihmisiä olen auttanut saamaan eläkkeensä takaisin.

Viranomaisten antama tuomio, töihin vaan, sinä teeskentelet sairasta, loukkaa syvästi sairaan ihmisen omanarvontuntoa. Kun asia sitten järjestyy jää jälelle kuitenkin PTSD, stressi kärsitystä vääryydestä. Lopetin tämän vapaaehtoistyön kun oma tyttäreni otettiin kerta toisensa jälkeen psyykkiseen pakkohoitoon, laittomasti. Aloitteen tekijä,oli, joka kerta, hänen läheisensä, joka halusi ratkaista omia ongelmia syyttämällä tytärtäni.

Anneli Auer on joutunut viranomaisten väkivallan kohteeksi jo monen vuoden ajan. Hovioikeus vapautti hänet syytöksestä, että hän on murhannut miehensä. Poliisi on vanginnut Annelin uudelleen koska hän on muka raiskannut omia lapsiaan. Hän sai olla vapaana muutaman viikon. Sinä aikana hän ehti saada äänensä kuulumaan haastattelussa: Lasten puheet ovat puppua

Kolmas tuomio tuli joulun alla kun häneltä kiellettiin yhteys ulkomaailmaan. Hän saa olla yhteydessä vain asianajajaansa. Ehkä hän saa lukea lehtiä ja katsella televisiota. Ehkä tämäkin kirje löytää tiensä Annelin selliin.

Viranomaisten väkivalta on mahdollista torjua juuri siitä syystä, että se perustuu lain väärään tulkintaan. Tästä Annelilla on jo kokemusta. Vankilassa olo ei häntä ole järkyttänyt. Järkyttävää on olla erillään omasta lapsestaan. Tunnen itse sen juuri joulun aikaan. Tyttäreni äiti on eristänyt hänet kuin virkavalta Annelin Olen asiasta hyvin levoton, mutta terve ihminen sietää melkein mitä vaan kunhan tietää olevansa oikeassa. Toinen asia on, että kun sitten vapaus koittaa on ongelmana PTSD (post-traumatic stress disorder), depressio tulee noin kuukausi vapauttamisen jälkeen.

Tärkeintä on silloin päästä terapiaan, siis puhumaan luotettavan ihmisen kanssa. Annelia ovat viranomaiset kiusanneet pahiten panemalla poliisin hänen ystäväkseen. Mitään apua ei siitä ollut Annelin syyttämisessä, mutta se nostaa aidan Annelin ja todellisten ystävien välille.

Kaikkein arvaamattomimpia ovat läheiset ihmiset, joilla on lasten elämän kohdistuvia omia intohimoja. He uskottelevat itselleen auttavansa lasta ”suojelemalla” häntä omalta äidiltä tai isältä. On vaikeaa ymmärtää ihmisiä, joiden omat intressit ajavat heidät tekemään pahaa läheisille lapsille. Asialle ei kuitenkaan voi tehdä mitään, koska he ovat parantumattomia todellisuuden vääristelijöitä. Uskon kuitenkin, että nämä läheiset muuttavat mieltään kun menettävät viranomaisten tuen, siis kun oikeus toteaa, että Anneli on syytön. Omalta osaltani voin vaan luottaa siihen, että tyttäreni mielenterveys kestää kaiken häneen kohdistuvat väkivallan. Tähän asti hän on kestänyt ja kaikesta päätellen Annelikin kestää viranomaisten vääryydet.