onsdag 5 september 2012

Auerin tutkintapyyntö 2012-07-15




Bloginpitäjän kommentti
Kuulustelua ei ole videoitu, kuten tutkimuspyynnössä todetaan. Tämä onkin ainoa poikkeus videoinnista siinä aineistossa, joka on ollut hovioikeuden vapauttavan päätöksen pohjana.
Tunnustuksen painoa on poliisi vahvistanut vaatimalla, että Auer lukee poliisin kirjoittaman tunnstuksen kameran edessä. Koko kymmenen kuulustelun ketju Auerin tunnustuksesta on tehty virheellisesti ja sen vaikutus tuomioistuimissa on ollut huomattava.



Bloginpitäjän kommentti
Video on dramaattinen äidin ja tyttären tapaaminen, jonka voi ymmärtää vain katsomalla sen. Äiti on huolissaan poliisin antamasta väärästä tiedosta, että tytär olisi kertonut perheriidasta murhayönä. Mitään sellaista riita ei ollut. Aikaa tapaamiseen oli hyvin vähän eivätkä äiti ja tytär olleet tavanneet sitten kun äiti vangittiin - kaksi viikko aikaisemmin. Kumpainenkin puhuu omaa asiaansa. Äiti sanoo, että hän joutuu jäämään vankilaan kun hän uskoo, että on surmannut miehensä kuvitellussa tappelussa, jota ei koskaan ollut. Hän yrittää vakuuttaa, että ei tyttären sanomisilla ole mitään merkitystä, hänet pidetään vankilassa joka tapauksessa. Hän yrittää myös vakuuttaa tyttärensä, siitä että tämä on nähnyt väärin kun murhaaja poistui rikkomastaan ikkunasta. Tytär väittää vastaan, miksi te sitten rikoitte sen ikkunan!
Tapaamisvideolla on selvä merkitys tuomion kannalta. Lasten kuulustelut, joista eräästä syyskuussa 2009 tehtyä moititaan, vahvistavat Auerin syyttömyyttä. Muotovirheet eivät ole johtaneet tutkimusta harhaan.

1 kommentar:

  1. Tutkinnanjohtaja Pauli Kuusirannan toiminta oli syksyllä 2009 suorastaan törkeää. Hän määritteli YLEn Satakunnan haastatteluissa suorin sanoin Anneli Auerin syylliseksi murhaan, vaikka syyttäjä ei ollut edes nostanut syytettä. Kuusirannan menettely rikkoi laissa ja sopimuksissa taattua syyttömyysolettamaa.

    Uusi esitutkintalaki on valmistelun alla. Siihen tulee ehdottomasti sisällyttää yksityiskohtaiset määräykset vakavien rikosten kuulustelujen tallennuksesta. Auerin tapauksessa poliisi uuvutti, manipuloi ja johdatti harhaan kuulusteltavaa. Vastaavan toistuminen on estettävä kunnollisella lainsäädännölä.

    SvaraRadera